Aamut on erikoisia. Joskus ne ovat ihanan vapauttavia, ensimmäinen valon pilkahdus pelastaa illan ja yön painajaisilta. Joskus taas autuas tajuttomuus yöllä katkeaa herätyskellon piippaukseen, ja palauttaa karusti todellisuuteen.

En oikein osaa sanoa, olenko aamuihminen. Toisaalta, loma-aamuina olen parhaimmillani, jos herään suhteellisen aikaisin. Silloin saan eniten aikaan. Arkiaamuina puolestaan olen eräänlainen ohjelmoitu robotti, joka tekee asiat aina tietyssä järjestyksessä tiettyyn aikaan. Joskus kannattaa muuten kokeilla tehdä jotain toisin, mutta seuraukset pitää itse kantaa.

Minähän olin eilen illalla taas vähän allapäin, tiedä nyt sitten mistä syystä. Välillä taidan vaan antaa liikaa tilaa ajatuksille ja sitä kautta sitten aina alkaa miettimään, miten asiat voisivat olla, jos... no, jos asiat olisivat toisin

Tänä aamuna kaikki sujui taas niin kuin ennenkin. Tein kyllä normaalia pidemmän aamulenkin, enkä kilahtanut koirille kuin kolme kertaa normaalin kymmenen sijaan. Joka tapauksessa tässä aamussa oli jotain poikkeuksellista. Sillä kun lähdin ajamaan töihin, laitoin musiikin päälle, päähäni tuli jostain ajatus, joka vaan jäi tuohon otsalohkoon toistamaan itseään kuin rikkinäinen levy:

"Mulle tapahtuu jotain mahtavaa lähiaikoina. Mä tiedän sen."

Toivonpa tosiaan, että näin kävisi :) Siis ihan todella. Ja mun on ilmeisesti parempi uskoa, että jotain hienoa on luvassa. Jotain, minkä mun alitajunta jo tietää!

Tästä on hyvä lähteä!

 

P.S. Kuka selittää, miksi mun mahassa muljahti inhottavasti (ihanasti?), kun katsoin yhteen suuntaan tästä mun työpisteeltä? Miksi?? HÄH?