Taas mennään siinä tilanteessa, että mä olen ihan sekaisin. Ihan kuin olisin taas saanut jonkun pistoksen jostain, ja en nyt saa yhtä tyyppiä mielestäni. Siis miten vittu ihminen voi olla näin säälittävä, surkea luuseri?

Ja kun missään ei oikeasti ole mitään järkeä!! Mä en edes oikeasti silleen tykkää koko tyypistä, mutta jostain syystä siitä tuli mulle (taas) pakkomielle. Se ällöttää mua, ja samalla kiehtoo ihan älyttömästi. Voikohan jossain ihmisessä vaan olla sellanen seksuaalinen lataus, että se pistää nää mun puutteessa olevat hormoonit toimimaan miten sattuu?

Epäilemättä vastaus moneen kysymykseen on se perinteinen. Se on vaikea, ja se ei halua mua. Siinäpä vasta haastetta Kujakissalle. Kaikki keinot sallittuja. Totisesti vaan toivon, että tämä on taas näitä sarjassamme ohimeneviä muutaman yhteisen hetken aiheuttamia tunnemyrskyjä, jotka sitten laantuvat omaan mahdottomuuteensa aikanaan.

Ketuttaa, kun en muista koko illasta mitään, vaan hataria välähdyksiä sieltä täältä. Kuten nyt esim. siitä, kun makoilin eräällä sohvalla eräänä päivänä, jossa vieraat kädet kuitenkin lämmitti mukavasti omaa ihoa. En voinut uneksia sitä. Muistan myös välähdyksenä sen, kuinka joku selittää perustellen, miten vittumaista on, että ollaan läheisiä työkavereita.

Se joku toi mulle vettä, jutteli kivasti, silitti ja oli lähellä. Ihan sama kai, mitä se mulle jutteli, tuskin mitään hempeilyjä kuitenkaan. Mutta kai tässä monen vuoden yksinäisyydessä ja huomionpuutteessa kaikki toisen ihmisen huomionosoitukset saavat mut hetkeksi tolaltani.

Kyllähän mä nimittäin muistan, kuinka se sama ääni sanoi jossain aikaisemmassa vaiheessa, että "eiköhän ole parempi, että herätään kumminkin eri osoitteista". Aargh, mikä tyrmäys. Isku vasten kasvoja. Ja silti mä olen ihan helvetin onnellinen, että niin kävi. Tai siis eihän niin käynyt, mähän heräsin sen luota. Mutta siitä vitun sohvalta (mikä kyllä oli sen oma etu, koska olin niin huonovointinen).

Saman kaverin sohvalta, jonka tässä jokunen aika sitten manasin alimpaan helvettiin erään taksimatkan päätteeksi. Sillä taksimatkalla istuskelin erään toisen tyypin kanssa takapenkillä käsikädessä... ampukaa mut nyt.

Miten liikaa on pyydetty, että elämään astelis joku ihan tuntematon kaveri, joka veis jalat alta? Johon vois ihastua, rakastua ja jossa olisi edes jotain tulevaisuudentoivoa?

Mutta ei, mä pysyttelen  vaan näissä työkavereissa. Vaihtelen vaan välillä, ettei käy tylsäks..