On se näköjään niin, että tänne blogiin tulee yleensä kirjoittamaan vaan silloin, kun ahdistaa.

En kuulu niihin ihmisiin, jotka osaavat kirjoittaa elämänsä diipadaapaa tuosta noin vaan. Pitää olla jotain sydämellä, jotta lähtee näppis laulamaan.

Eilen taas kävi sellainen episodi kotipihalla, että tuli taas mieleen, että onko se niin, että se paskan määrä tosiaan on vakio, vai onko sitä sittenki joskus vähän enemmän, kuin jaksaisi kantaa?

En oikeasti jaksa kirjoittaa koko stooria, mutta sanotaan nyt niin, että huonoa tuuria oli taas mukana enemmän kuin laki sallii, joskin myös onnea. Omat koirani nimittäin pääsivät naapurin koiran kimppuun, ja purivat sitä todella pahannäköisesti. Onni tuli kuvioon siinä vaiheessa, kun huomattiin, että koiraan ei kuitenkaan tullut mitään jälkiä, kiitos superpaksun turkin ja löysän nahkan.

Joka tapauksessa tilanne oli itselleni äärimmäisen nolo, ja vaan entisestään vituttaa se, että en saanut sitä kämppää, josta taannoin puhuin. Tilanne jäi häiritsemään siinä määrin, että soitin tänään VVO:lle kysyäkseni vielä kerran niitä syitä, miksei se vaihto onnistunut. Ja yllätys, yllätys, arvasin, että rahalla on näppinsä pelissä. Eli jokainen muutto maksaa VVO:lle useita satoja euroja. Tämän vuoksi vaihtoja samankokoiseen huoneistoon samassa taloyhtiössä ei juurikaan myönnetä. Ei sillä ole mitään väliä, mitkä ne perusteet loppujen lopuksi ovat. Muutto maksaa rahaa vuokranantajalle ja pahimmassa tapauksessa joutuisivat remontoimaan huoneistoja jolloin maksaisi vielä enemmän..

Kyllä taas alkoi sellainen ääreisluokan vitutus, että ei ole tosikaan. Itkukin pääsi oikein harmituksen määrästä. Joskus vaan tuntuu niin epäreilulta tää elämä, vaikka nyt onkin pikkuasioista kysymys.

Toivottavasti tämä narina ei kaadu omaan niskaan. Kävin nimittäin viime viikolla vihdoin poistattamassa selästäni yhden "luomen", joka on vaivannut jonkin aikaa. Se on ollut selässäni vuosia, mutta ajoittain aina kutisee ja ajattelin nyt, että poistatan sen. Ensi viikolla tulee sitten patologin lausunnot siitä, onko se hyvä, paha vai kuolema. Inhottavaa odottaa, ja tietysti pelätä pahinta. Jotenkin on niin moni asia taas kussut viime aikoina, että olisi oikea piste iin päälle, jos tuo luomi nyt olisikin jotain muuta, kuin pelkkä luomi.

Kyllä taas eilen järkytyksen ja itkunsekaisin fiiliksin olis toivonut, että olis edes joku, jonka kanssa voisi tän paskan fiiliksen jakaa. Joku joka lohduttais ja sanois, että hei, näitä sattuu. Sitä on niin yksin noissa tilanteissa, että oikein ahdistaa huolella.