Mieliala menee seurailee näköjään säätilaa, kuin orja. Kun ulkona on harmaata, on mieli musta ja tunkkainen. Vaikka TIEDÄN, että kevättä kohti ollaan menossa, niin silti vituttaa ja masentaa.

Vaivun ärsyttävään itsesääliin, mietin koko ajan, että mikä minussa on vialla? Mikä on se asia, jota kaipaan elämääni? Mikä on se seikka, joka tästä arjesta tekisi niin paljon parempaa, kuin mitä se on nyt?

Nyt ehkä lukija ajattelee, että taas niitä miesjuttuja. No toki sitäkin. Mutta jotain muutakin on. Olen jotenkin tullut erityisen tietoiseksi omasta kuolevaisuudestani, pelkään, että sairastun vakavasti. Pelkään, että olen käyttänyt suurimman osan aikuisesta elämästäni perusasioiden parissa kamppailuun, ja unohtanut nauttia siitä kaikesta, mitä minulla jo on. Pelkään, että elämä näyttää kyntensä jotenkin erityisen raadollisella tavalla.
Pelkään, että elämä alkaa lällättämään päin kasvoja.

Muutama muukin pinnallinen seikka on, jotka häiritsevät. Mutta ne ovat vain asioita, joille voi jossain vaiheessa itsekin tehdä jotain. Kuten esimerkiksi kodin laittaminen mieleisekseen. Toki sekin vaatii rahaa, mutta pienin askelin senkin voi hoitaa. Sitäpaitsi viihdyn kyllä kodissani jo nyt, muutamia seikkoja lukuunottamatta.
Haluaisin lopettaa tupakanpolton, mutta tahdonvoima ei riitä siihen. Ei ainakaan yhtäaikaa tämän laihdutusprojektini kanssa. Siinä tosin olen vain 5 kilon päässä tavoitteesta, ja sinne aion päästä. Odotan jo pyöräilykelejä.

Ehkä sen jälkeen sitten pystyn tarttumaan tähän tupakka-asiaan. Säästäisin rahaa ja oman terveyteni. Ei mikään pieni panos pelissä...

Sitten niihin miesasioihin.

Mussa on selkeästi joku valuvika. Jotain sellaista, millä onnistun karkottamaan kaikki potentiaaliset ja kiinnostavat tapaukset pikavauhtia karkuteille.
Olen kirjoitellut jonkin aikaa erään kerrankin järkevältä ja fiksulta vaikuttavan kaverin kanssa netissä. En ole edes nähnyt koko tyypin kuvaa, mutta jo persoonana se on tehnyt minuun vaikutuksen. Vaikka onkin vasta 33-vuotias ja sen rinnalla tunnen itseni ikälopuksi (vaikka en kyllä tajua miksi, kun eihän tuossa sitä ikäeroa edes ole kuin muutama hassu vuosi!)
Mutta mitäs sitten...heti, kun alkoi tuntumaan itsestä siltä, että tämän kaverin voisin vaikka tavata livenäkin, hävisi se kuin pieru Saharaan. Tai no ei kokonaan, mutta joitain satunnaisia viestejä laittaa, kuten "olin sairaana" tai "mieletön kiire töissä". Blaah! Noihan on suoraan lainauksia minulta itseltäni, kun välttelen jotain tyyppiä, mutta kiltti minäni ei halua suoraan sanoa, että ei kiinnosta.

Tällaisia mietteitä tänään tiistaina. Harvinaisen epämiellyttävä sää ulkona. Varmaan seuraava postaus on erilainen - lupaan kirjoittaa jotain positiviista next time :)