Vaikka eihän se toki vielä edes loppu olekaan.

Joka tapauksessa tähän toukokuuhun on mahtunut paljon. Hyviä ja huonoja asioita.

Tuo oma "sairastumiseni" jotenkin pysäytti. Siis vaikka tiedän, että ei oikeasti ole mitään hätää, ja olen jo käytännössä parantunut koko taudista, niin kyllä silti vaan olen lopunikääni "syöpäpotilas". Se tulee perustietomerkintöihini, ja pomppaa jokaisen lääkärin silmille, joka minua tästä edespäin hoitaa. Se tarkoittaa myös jatkuvaa vuosittaista seurantaa.

Jotenkin olen eksynyt erilaisiin blogeihin viime aikoina. Kun itse aloitin bloggaamisen muutama vuosi sitten, oli aiheena parisuhde, sen loppuminen, irtipäästäminen, eron tuskat. Silloin kirjoittaminen oli henkireikä ja vertaistuki täällä nettimaailmassa vailla vertaansa. Tätä kautta löysin myös hyviä ystäviä, joiden kanssa on tavattu ihan tosielämässäkin, toisten kanssa useamminkin. Ahmin eroja käsitteleviä blogeja, ja huomasin, etten todellakaan ollut yksin sydänsurujeni kanssa.

No, nyt yllättäen olen lukenut paljon näitä julkisia "sairauskertomuksia". Tutustunut virtuaali-ihmisiin, jotka vuodesta toiseen taistelevat elämästään syöpää vastaan. Toiset jatkavat taisteluaan, toisten tie on jo tullut päätökseen. Joukkoon on mahtunut nuoria, melkein lapsia vielä, vanhempia, äitejä, isejä.
Mieleenpainuvaa näissä blogeissa on ollut se uskomaton taistelutahto ja positiivisuus, mikä näistä ihmisistä on huokunut. Vaikka kirjoituksia on huonoiltakin päiviltä. Sellaisilta, kun tuska on niin vahvasti läsnä, ettei meistä monikaan sitä edes pysty ymmärtämään. Aina nämä ihmiset ovat sieltä nousseet. Ja jatkaneet taisteluaan viimeiseen asti.

Erityisen vaikuttava oli mielestäni eräs blogi, jonka kirjoittaja menehtyi vain muutama viikko sitten munuaissyöpään, reilun vuoden sairastettuaan. Käsittämättömän upeasti kirjoitettu blogi. Joku sai itselleen verrattoman suojelusenkelin. Jos aihe ei ole liian rankka, suosittelen.

Sitten oli tietysti suuri säikähdys, kun käärme otti ja tokkaisi koiraani. Siitä onneksi toivuttiin nopeasti, ja tappioita tuli lähinnä emännän lompakolle ja henkiselle kantille. Juuri lenkiltä tulleena olen kuvitellun nähneeni ainakin 10 käärmettä tuolla kylmässä ja sateisessa metsässä. Yhdeksän niistä oli ihan tavallisia, sateesta kiilteleviä keppejä. Yksi sen sijaan valtavan kokoinen ukkoetana.

Kissanpentuja meillä on talo täynnä, yhteensä 9. Ne ovat aivan ihastuttavia vielä toistaiseksi, kun vain nukkuvat ja syövät. Parin viikon päästä tilanne on toinen, kun alkavat pienet marjatassut valloittamaan maailmaa. Huoh. Hyvästi verhot ja muu sisustus, kun pienet terminaattorit pääsevät vauhtiin.

Sisareni ihana, rakas pikkutyttö on kovasti kipeänä. Keuhkokuumeessa, joka on aina iso riski noin pienelle. Paljon enkeleitä toivon hänen rinnalleen.

Toivottavasti huonot uutiset nyt loppuisivat tämän kevään osalta tähän ja tulisi vihdoin hyvien vuoro!