Koska joudun operoimaan työpaikan omistamalta läppäriltä pääsääntöisesti, jolle en itse voi tehdä mitään asennuksia, totesin, että menen sieltä, missä aita on matalin.

Eli uuteen osoitteeseen kaikki MARS:)

http://sikapleksi.blogspot.com

Voi elämä, se Gerald Butlerkin..ooh. Tajusin muuten yhden asian, jonka toki olen jo aiemmin laittanut merkille, mutta nyt ehkä vielä selkeämmin...miehen hampaat ja hymy. Siis voi taivat millaiset hymyt noilla molempien leffojen miestähdillä olikaan! Gerryllä varsinkin, mutta ei diCapriokaan pahasti toiseksi jäänyt, vaikken siitä muuten juuri perustakaan.

No joo, onpahan ollut taas niin ahdistava fiilis, että ihan oikeasti rinnasta ottaa. En tiedä miksi edes. Sattuu vaan, eikä saa happea.

Mietiskelin tänään metsässä kävellessäni, että tässäkö tää nyt oli? Tällaistako mun elämä tulee olemaan. Tätä samaa, mitä se nyt on ollut viimeset kolme vuotta. Ylä- ja alamäkiä tunnepuolella. Välillä menee paremmin ja välillä ollaan pohjamudissa kaulaa myöten. Töitä, kotia, lapsia ja koiria. Kyyneleitä ja nauruakin joskus. What's the point?

Mitä sitten tehdään, kun ei ole enää edes unelmia? Miten sitten jaksaa?

Päällä on perustavaa laatua oleva syys- tai marrasvitutus. Tympäisee, kiukuttaa, ahdistaa, ja joo, sanoinko jo, että VITUTTAA. Ei huvita kirjoittaminen, ei mikään.

Siis tämä tavanomainen persemieliala, joka kuuluu joka syksy asiaan. Kun ulkona on kuraa ja paskaa, jota tulee sisään enemmän kuin ehtii siivota, ja vaikka siivoaisikin, niin uudet dyynit ja läikät odottaa siinä kohtaa, mistä koira nousee. Joo, koitanhan mä niitä kuivata ja putsata ulkoilun jälkeen, mutta se tuntuu kerta kerran jälkeen yhä vaan turhemmalta hommalta.

Kierukan poiston jälkeen mun PMS:t ovat muuttuneet kolmen viikon pituisiksi. Parina päivänä helpottaa ja kohta taas kiukuttaa ja vituttaa. Ärsyttää niin paljon, että sekin jo ärsyttää.

Eli ei mitään uutta täällä, blogihiljaisuus saattaa jatkua tai sitten se saattaa loppua :) Kirjoittelen, kun siltä tuntuu, mutta hengissä ollaan, ja elämä on päin persettä (taas vaihteeksi :)).

Ehkä taas aamulla on parempi mieli!

Vaan ei makeaa mahan täydeltä, ja johan saatiin märkä, kurainen pimeyskin seuraksi. Ja mieliala painuu yhtä syvälle, kuin se sadevesi viemäreihin.

Elämään ei kuulu yhtään mitään uutta. Jenkkireissu on jo kaukainen muisto vaan, ja jostain pitäisi löytää taas vähän piristystä tulevaan talveen.

Yksi ihan hauska piristys tässä on ollut eräs heppu, jonka kanssa aloin muuten vaan kirjoittelemaan yhden nettitreffi saitin kautta. Sellainen harvinaisen täysipäisen oloinen tapaus, mutta kauheen nuori. Vasta kolmekymppinen. Oikeesti, mun pikkusiskon ikäinen. Se vähän jarruttaa, muuten voisin vaikka treffatakin sen. Mutta joo, onhan se ihan kiva, kun joku toivottelee illalla hyvät yöt, vaikka nyt sitten virtuaalisesti.
Kuvan perusteella on muuten nyt sitten tosi vaikea sanoa, pidänkö sen ulkonäöstä vain en. Siinä on jotain kiehtovaa, myönnän, mutta ei siis sellainen, että ensisilmäyksellä olisin myyty.
Toisaalta, mukava persoona korvaa paljon ulkonäössä, mutta kun nettituttavuudesta puhutaan, niin pitää kyllä aika hyvin mut vakuuttaa, ennen kuin lähden edes kehittelemään mitään.

Toisaalta, kyllähän tässä tämän (liian!) pitkään jatkuneen totaalisinkkuuden ja totaaliselibaatin ja totaaliei-mitään-säätöä- kauden jälkeen olisi ihan kivakin, jos joku tyyppi edes ajatuksen asteella kiinnostaisi. Tämä saattaisi olla sellainen, mutta.... Niin, se mun ikuinen mutta. No, katotaan nyt.
Pikkujoulukausi sen sijaan on alkamaisillaan, ja parit kekkerit on jo kalenterissa.

Ehkä tää tästä tokenee, tämä hiipivä melankolia.

Onneks mulla on sentään villasukat, ne lämmittää ainakin varpaat, jos ei muuta löydy :D

Jetlag oli oikeasti paha, krapula ilman viinaa. Mutta sen kummasti kesti, kun ajatuksissaan lensi aina vaan takaisin kaikkiin niihin ihaniin paikkoihin! En enää hetkeäkään ihmettele, miksi New Yorkin yksi tunnetuimpia turistisloganeita on "I ♥ NY". Allekirjoitan sen ihan satasella. Sydämeni jäi siihen kaupunkiin ja takaisin täytyy päästä. Nyt, heti, pian, edes joskus!

Ihastuin kaupungissa sen kodikkuuteen, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Valtava suurkaupunki, ja silti tuntui siltä, kuin olisin ollut siellä aina. Ventovieraat ihmiset tervehtivät aamulla kaduilla, ja kaupunki sykki elämää.

Käveltiin paljon. Toki kävimme katsastamassa "pakolliset" nähtävyydet, kuten Empire State Buildingin, Vapauden patsaan ja muutaman muun. Moni paikka havahdutti yhtäkkiä tuttuudellaan, kuin olisi nähnyt sen aikaisemmin. Ja onhan ne nähty, ei varmaan ole sellaista kolkkaa Manhattanilla, joka ei olisi jossakin elokuvassa näkynyt.

Times Square oli vaikuttava jättiläismäisine valomainoksineen. Ihmisvilinä oli valtaisaa, mutta se ei häirinnyt lainkaan, päinvastoin. Elämää, ihmisiä, kohtaloita, kokemuksia!
 

Times Square - harmi, etteivät kuvat tee oikeutta!

Kirjoittaminen laiskottaa, katselkaa kuvia :)

Minä keskityn selaamaan työpaikkailmoituksia rapakon takaa ♥

Nalle Puhkin sen suuressa viisaudessaan jo tiesi: Parasta hunajan syömisessä on hetki ennen purkin avaamista!

Matkasuunnitelmaa on jo hiukan tehty, jotta saisi mahdollisimman paljon irti reissusta.

Lähtö on siis keskiviikkona n. klo 11 Helsinki-Vantaalta, josta lennämme Amsterdamiin. Siellä koneenvaihtoon on aikaa reilu tunti (me ehdimme, mutta matkatavarat tuskin ehtivät..) ja kahden maissa paikallista aikaa noustaan ilmoihin kohti New Yorkia. Lento kestää n. 8 tuntia, huoh. Se pahin osuus. Onneksi konetyyppi on moderni ja uusi, ja leffatarjontaa on luvassa oman valintansa mukaan omasta pienestä screenistä.

Perille saavutaan klo 16 paikallista aikaa, joten ihan mukavasti jää siinäkin aikaa vielä illalla ihmetellä suurta maailmaa. Varmasti on väsymystäkin ilmassa, mutta jetlagi sinne päin tuskin on kovin paha. Vähän ahdistaa etukäteen se, että JFK:lla maahantuloviranomaisten puhutteluun pääsyä joutunee odottelemaan jokusen tovin, mutta toivotaan nyt, että kunnialla selvitään perille.

Torstai on pyhitetty taivastelulle, ihmettelylle, päivittelylle ja sen sellaiselle. To-iltana päästään kuitenkin jo naisten kesken kahdestaan shoppaamaan, kun pojat menevät katsomaan NHL-harjoituspeliä Madison Square Gardeniin. Me tytöt varmaan suunnataan Macy'sille silloin. Iiiik!!! Ja toki Victoria's Secret siitä naapurista tsekataan myös.

Perjantaina on tarkoitus lähteä vähän kylille :D Aiomme vuokrata auton (kuulemma aidon jenkkiletukan), jolla lähdemme käymään Orange Countyssa, joka on vajaa 100 mailin päässä New Yorkin keskustasta. Siellä sijaitsee tv-sarjastaankin kuuluisa OCC:n pääkonttori (American Chopper), joka kuuluu miesporukan ehdottomaan "must see"-listaan. Paluumatkalla pysähdymme Woodburyn outletiin, jossa luultavasti viimeisetkin järjen rippeet katoavat päästä ja totean pystyväni elämään ilman ruokaa ja juomaa ainakin jouluun asti ja tuhlaan rahat.

Viikonloppuna jompana kumpana päivänä käymme Wall Streetillä, Ground Zerolla (WTC-tornien muistopaikka) sekä tietysti Ellisin saarella ihastelemassa Vapauden patsasta. Sinne on jo liput kuulemma ennakkoon ostettu.

Loppuaika on sitten tarkoitus samoilla ympäri Manhattania, tietenkin pakolliset Broadway, Times Square, Empire State Building 5th Avenueta unohtamatta pitää käydä ihmettelemässä.

Vitsit, mä oon NIIN innoissani!!!

Oli lämmin, maa hieman kostea ja aurinkokin pilkisteli ajoittain. Sieniä on alkanut nousta reilusti ja muutamia oikein löytöjäkin tuli tehtyä, mm. yksi suuri ja ihana herkkutatti!

Pysähdyin hetkeksi huilailemaan kivelle ja koirat temusivat ees taas. Voi kuinka nekin nauttivat syksyisestä metsästä, vouhottivat minkä kerkesivät ja minä naureskelin niiden touhuille.
Yhtäkkiä kuitenkin verkkokalvoni rekisteröivät jotain sellaista, mitä EN olisi halunnut enää tänä kesänä nähdä. Nimittäin tämän kaverin:

Yyh! Hetken panikoinnin jälkeen sain koirat pois vaaravyöhykkeeltä, tutkin ne mahdollisen osuman varalta ja lopulta laitoin ne maahan käskyn alle ja palasin tutkimaan lähemmin tätä lieroa.
Oikeastaan se oli todella kaunis. Pää valppaasti pystyssä toki, hyökkäysvalmiudessa. MUTTA..koin aivan uudenlaisen tunteen. Tunsin hiukan myötätuntoa tuota vihollisena pitämääni otusta kohtaan. Se oli varmasti tuhannesti enemmän kauhuissaan kuin minä, ja se yritti olla mahdollisimman liikkumatta ja paikallaan, jotta sen oma henkikulta säästyisi.

Saattaisin toki olla toista mieltä, jos tällä(kin) kertaa olisi tullut osuma koiriin. Mutta nyt koin vain sellaista perverssiä hellyyttä sitä kohtaan. Sanoin sille, että nyt jätetään sut rauhaan ja anteeksi häiriö .

P.S. Enää yhdeksän yötä jouluun!!!!!!!!!

Eilen aamullakin se vaivasi, ja illalla nukkumaan mennessä tuntui jo siltä, ettei happi kulje. Uskottelin itselleni, että reilujen yöunien jälkeen tämä päivä olisi parempi. Olin väärässä.

On vaan sellainen itseensä ja omaan elämäänsä turhautunut olo. Olkoonkin, että varmasti ihana reissu odottaa tuossa ihan oven takana, silti masentaa. Rahasta, tai sen puutteesta tämä kaikki johtuu.
Tuntuu niin epäreilulta, että vaikka kuinka yrittää hoitaa asiansa kunnolla, huolehtii laskuista ja pyrkii välttämään uusia, niin aina tulee jostain ikäviä yllätyksiä, jotka sekoittaa pakan aina vaan uudestaan.
Mä en ikinä pääse jaloilleni tästä, ihan koko ajan saa olla kiristämässä vyötä ja miettimässä, että mistä taikoo rahat siihen ja siihen laskuun.

Juuri kesäkuussa sain maksettua yhden velan pois ja iloitsin, että jee, jää yli 100 eur/kk lisää rahaa käytettäväksi. Eiköhän seuraavana päivän ollut postilaatikossa 500 euron lottovoitto sähköyhtiöltä. Ei mulla ole sellaisia rahoja yhtäkkiä maksettavaksi. Osissa on maksettava sekin. 100 eur/kk...hehheh.

Auton katsastus olisi edessä, ja jotta se edes teoriassa olisi mahdollista läpäistä, pitäisi remonttiin upottaa ainakin 500 euroa + uudet talvirenkaat. Mistä siihen rahat?! Ei mistään.

Nycin reissukin ahdistaa samaisesta syystä. Vaikkakin itse matka on maksettu samoin kuin majoitus, niin pitäähän siellä kuitenkin elää. Ja nähdä paikkoja. Tuntuu jotenkin absurdilta päästä paikkaan, josta on haaveillut niin kauan, kuin jaksaa muistaa, ja sitten ei ole varaa nauttia siitä?!

Jos nyt taivaasta tipahtaisi 2000 euroa, olisi maailmani paljon valoisampi. Se on vain rahaa, tiedän. Mutta rahalla tämä elämä pyörii, ja ilman sitä on aika hankala tulla toimeen.

Ehkä huominen olisi iloisempi :)

P.S. Olen lähdössä huomenna työmatkalle Ruotsiin, tilillä 25 eur...how cool is that?!

Yksi mun unelmista on todellakin toteutumassa, ihanaa!!!!

Kokonaista viikon saa olla ja ihmetellä siellä suuressa maailmassa sitten.

Käsittämätöntä, mutta näyttäis vahvasti olevan totta!!!!

Sain parisen viikkoa takaperin yllätyskutsun U2:n keikalle, ja täytyy sanoa, että kyllä se oli tällaiselle pienelle, tavalliselle ihmiselle elämys vailla vertaa.

Mikään megafani en ole ikinä ollut, mutta ne tietyt kappaleet vaan kolahtaa. Oli ihan mahtavuutta päästä kuulemaan ne livenä. Kaikki ne, mitkä pitää sisällään upeita ja kipeitä muistoja. Beautiful Day, New Year's Day, Sunday Bloody Sunday jne. Melkein itkettää näin jälkikäteen, vaikka itse keikalla olinkin ihan lungisti.
Olihan se show aika hulppea, mun makuuni ehkä vähän liiankin. Kun kuitenkin miellän U2:n pienenä, sympaattisena irkkubändinä, joka soittelee hämyisissä pubeissa matalalla profiililla.
Se mataluus oli kyllä kaukana kaikesta, ja luultavasti kaikki, jotka oliva 10 km:n säteellä Olympiastadionista, saivat nauttia keikasta ainakin musiikillisesti.

Muutoin viikonloppu vierähtikin sitten koiraurheilun merkeissä, lähes aamusta iltaan. Illalla olin ihan rättipoikki, vaan nukkumaan en taas malttanut mennä ennen kuin puolen yön jälkeen. Armoton herätyskello pärähti poikkeuksellisesti jo neljältä, ja töissäkin on tullut oltua jo 4,5 h (klo nyt 10:12). Eli päivä on kohta pulkassa, viimeistään kolmelta lähden kotiin, ja aivan varmasti otan päikkärit ennen illan treenejä.

Treenien jälkeen pakko vielä mennä lenkille. Haluun nyt sulattaa nämä kesäkilot, ennen kuin tilanne ryöstäytyy käsistä, ja viikonloppuna oli jo viitteitä siitä ryöstäytymisestä pahan kerran! Tuli taas syöpöteltyä niin epäterveellisesti kuin mahdollista.

Ensi viikonloppuna taas koetellaan tätä pullahiirtä, kun on siskon tytön ristiäiset ja pöytää varmaan notkuu herkkuja sun muuta ihanaa.

Ai niin, sain kunnian olla sisarentyttäreni kummi. Arvokas tehtävä, kiitokset vanhemmille tästä luottamuksenosoituksesta <3

Ja kun tuli tuo amppari otsikossakin mainittua, niin kerronpa vielä sen, että sain tietämättäni ampiaisenpiston (taas). Luulin olleeni voittaja siinä kamppailussa, mutta illan kihelmöinti "taisteluareenalla", eli vasemman ranteeni tienoilla osoitti, että peli päättyikin ampiainen 1 - kujakissa 0. Perskule. Käsi on norsunjalan paksuinen ja kipeä :(